keskiviikkona, huhtikuuta 06, 2011

Bravo! Hurraa! Eläköön!

Ilta-Totuuden Emma Grünn kertoo perinteikkään objektiivisesti yleisön haltioituneesta reaktiosta Puolueen oikeamielisten ilmaisen mainostilan hankintaan.
Aktivistit kiipesivät yhdeksän jälkeen Pääpostitalon seinälle levittämään jättimäisen banderollin, jossa vastustettiin ydinvoimaa.
---
Värikäs kannanotto kiinnitti ihmisten mielenkiinnon harmaassa katukuvassa.
---
Paikalle saapunut belgialainen muodostelmaluistelujoukkue puhkesi taputuksiin.

- Ymmärsimme pointin ja halusimme vain osoittaa, että olemme samaa mieltä ja mukana hengessä.
---
Taputukseen yhtyi myös muun muassa kuusikymppinen helsinkiläinen nainen, joka otti myös kuvan tilanteesta.

- Tietysti taputan, sillä olen samaa mieltä ydinvoimasta. Sopivasti juuri kun ennakkoäänestys alkoi.

7 kommenttia:

  1. Yök...

    Totuus vajoaa niin kammottavan alas, että puistattaa. Mitä ne voi enää keksiä?

    Sitä vaan itse pohtii, että ei kai sillä ole mitään merkitystä, onko sitä säteilevää kuonaa jossain kallioluolassa sata vai tuhat tonnia. Kun joka tapauksessa sellaiset luolat on ydinjätettä varten kaivettu, niin turha kai sitä puolityhjillään on pitää.

    VastaaPoista
  2. Miten muuten lainsäädäntö suhtautuu vaalityön tekemiseen äänestyspaikalla? Tai mielenosoituksiin?

    Käsittääkseni vaalilehtisten jakelu äänestyspaikan lähettyvillä on yksiselitteisesti kielletty. Toisaalta, kun ollaan "oikealla asialla", laista ei tarvitse välittää.

    VastaaPoista
  3. Niin joo - hyvä pointti.

    VastaaPoista
  4. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2002/20020247

    56 §
    Järjestys ennakkoäänestyspaikassa

    Ennakkoäänestyspaikassa tai sen välittömässä läheisyydessä ei saa äänestysaikana pitää puheita, julkipanna tai jakaa painettuja tai kirjoitettuja kehotuksia eikä muutoinkaan vaikuttaa tai yrittää vaikuttaa äänestäjien vaalivapauteen.

    VastaaPoista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Aika rankan luokan rikos kyseessä - vaalirauhan rikkominen. Perinteisesti vaalirauhaa rikotaan angoloissa ja zimbabweissa - niin ja tietty Ruotsissa. Nythän sitten suomikin on astunut uudelle aikakaudelle, kun edistykselliset alkavat rikkoa vaalirauhaa. Ja mikä parasta - Totuus julistaa iloa ja onnea!!! Ei helvata...

    VastaaPoista
  7. Bravo, hurraa, eläköön!

    Aktivistit saivat tänään aikaiseksi ketjukolarin Hämeenlinnanväylällä.

    Kuljettaja säpsähti Greenpeacen banderollia - ajoi ketjukolarin

    Se oli niille yksityisautoilua harrastaville ilmastotuholaisille ihan oikein.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!