torstaina, heinäkuuta 26, 2007

Pekka is back!

Lähes kuukauden suorastaan hiljaiseloa viettänyt kaikista penaaleista ehkä puhdasoppisin, Pekka Mykkänen, on palannut! Ja millä tavalla! Totuuden lopetettua Muuttuva ilmasto-sarjansa tilalle on luotu kuin Pekkaa ajatellen kolmiosainen show nimeltä "Muuttuva Alaska".

Ensimmäisessä osassa puolikkaan etusivun ja koko Ulkomaat-osion ensimmäisen sivun täyttäneessä
Ilmastonmuutos tuhoaa luontoa ihmisten silmien edessä Alaskassa Pekka on tapansa mukaisesti täydessä vauhdissa. Valutettu tahmea tavara on pääsääntöisesti pari vuotta vanhaa, mutta vanhaa kannattaa toki kierrättää Puolueen tuoreemman tuotoksen joukossa. Mykkänen on muutaman paikallisen Puolueen viherhaaraosaston aktiivin lisäksi haastatellut todellista yllätysasiantuntijaa.
Fairbanksissa sijaitsevan Alaskan yliopiston professori Glenn Juday pudottelee faktoja. Maailman merien pinta nousee 3,5 millimetriä vuosittain. Alaskan jäätiköiden sulaminen aiheuttaa siitä neljänneksen.

Alaskan suurimman kaupungin Anchoragen lämpötila on vuosien 1917-76 keskiarvosta noussut vuosiin 1977-2006 verrattuna 5,3 celsiusastetta.

Alaskassa ilmastonmuutoksen vaikutukset kuuluvat planeetan rajuimpiin.

Juday ei ole ilmastontutkija vaan metsäekologi.
Ajatella, jos katastrofaalinen nousutrendi jatkuu samanlaisena, merenpinta nousee peräti 35cm sadassa vuodessa! Jotta kaikki ymmärtäisivät Alaskan lämpenemisen kauheuden, Pikkupoika kaivoi nähtäville varmasti Puolueen hyväksymän ja itse James Hansenin GISS-putiikin homogenisoiman Anchoragen lämpötiladatan. Tarkkasilmäisimmät huomannevat että vuosilukujen valinnasta päätellen Glenn ja Pekka menestyisivät myös kirsikanpoimijoina. Pikkupojalla taas lienee laskutaito ruosteessa, kun sai Pekan poimimille aikajaksoille keskilämpötiloiksi 1,5 sekä 2,7 astetta, jolloin nousua olisi vaivaiset 1,2 astetta eli vajaa neljännes Pekan ilmoittamasta...

perjantaina, heinäkuuta 13, 2007

Köyhä, elintasosi on liian korkea!

Kuin GreenFree yhdistyksen sivujen avaamisen kunniaksi Totuuden pääkirjoitustoimitus jatkaa märän vastavallankumouksellisen unelmansa vankkurien työntämistä kirjoituksessa Ilmastonmuutos pakottaa muuttamaan elämäntyyliä.
Yltäkylläisyydessä elävien ihmisten valinnat joutuvat uudenlaiseen puntariin. Jos tulevaisuudessa haluaa tehdä entiseen tapaan työmatkansa yksityisautolla, siitä joutuu maksamaan nykyistä paljon kovemman hinnan. Samaten pientalojen lämmitystä ohjataan tulevaisuudessa yhä kovakouraisemmin.
Köyhä! Sinun ei pidä autolla ajeleman. Ei aikoinaan Paratiisissakaan (syvä kaipauksen huokaus) autolla huristellut kuin Puolueen valitut; rupusakki ajeli Ladalla jos sattui sellaisen vuosikymmenten jonotuksen jälkeen saamaan. Köyhä! Hanki tarpeeksi vaatteita, jos paleltaa. Tulevaisuudessa lämmittää saat siten, siellä ja silloin kun Puolue parhaaksi katsoo.
Ajankohtaiseksi nousevat myös muut keinot, joilla ihmisiä kannustetaan siirtymään yksityisautoista joukkoliikenteen käyttäjäksi. Tukholmassa ovat jo käytössä tietullit.
Köyhä! Älä sinä turhaan huolehdi tietulleista; tulevaisuudessa et edes unelmoi autosta. Kansalainen! Älä turhaan murehdi mitä ne muut kannustavat keinot ovat, kyllä sinä ne sitten huomaat. Paratiisissakin ihmisiä kannustettiin siirtymään aina Siperiaan asti, eikä se vaatinut toteutuakseen mitään erikoista ennakkotiedottamista.
Tämä kaikki edellyttää myös mittavia julkisia investointeja. On rakennettava kaukolämpöverkkoja ja kehitettävä raideliikennettä.
Hyvä toveri! Kyllä Puolue tietää sinua paremmin miten sinun rahasi käytetään. Sinun parhaaksesihan Puolue on ennenkin investoinut perusteollisuuteen ja infrastruktuuriin.
Esiin nousee myös yhdyskuntarakentaminen; olisi osattava rakentaa riittävän tiiviisti ja samalla kuitenkin ihmisten virkistystarpeet huomioiden.
Toveri! Tämän ongelman Puolue on jo viisaudessaan ehtinyt ratkaista!
Mutta demokratiassa päätöksiä ei tehdä vain ylhäältä alaspäin, vaan niillä tulee vime kädessä olla kansalaisten enemmistön hyväksyntä. Miten suostuvaisia ihmiset lopulta ovat maksamaan vaikeasti arvioitavan ilmastonmuutoksen hidastamisesta? Jos hintana on oman mukavan elämäntyylin muuttaminen tai jopa elintason lasku, halukkuus osallistua ilmastotalkoisiin saattaa supistua nopeasti.
Radio Jerevan vastaa: tämän takia Puolueen ja sen äänenkannattajan Totuuden vakaana pyrkimyksenä on siirtyminen kohti kansandemokratiaa, jossa valaistumattomien kansalaisten kitinä voidaan tarvittaessa sivuuttaa.

GreenFree Finland

Huhut pitivät paikkansa, uusi kotimainen ympäristöjärjestö GreenFree Finland ry on perustettu. Käykääpä tutustumassa!
GreenFree Finland ry on uusi suomalainen ympäristöjärjestö, jonka mielestä ihmisellä ei ole osaa globaaliin ilmastonmuutokseen eikä mahdollisuuksia vaikuttaa siihen. Sen sijaan, että turhaan yritettäisiin hillitä ilmastonmuutosta, on keskityttävä todellisiin ympäristöongelmiin, joihin voimme oikeasti vaikuttaa ja jotka ilmastonmuutoshysterian vuoksi ovat valitettavasti jäämässä vähemmälle huomiolle.

tiistaina, heinäkuuta 10, 2007

Kesäuutisia ilmastosta

Ennätyskylmän Australian kesäkuun jälkeen tulee iloisia lumiuutisia Etelä-Amerikasta: Buenos Airesissa sai kaivaa sukset esiin 89 vuoden odotuksen jälkeen. Toivottavasti perheongelmien kanssa taisteleva Al Gore saa tästä lapsille iloisesta asiasta edes vähän lohtua hänen järkkäämien konserttienkin kärsittyä katsojajapuutteesta, mm. Etelä-Afrikassa lähinnä kylmän sään takia, tosin pahantahtoisilla kolumnisteillakin oli sormensa pelissä: It's Live Earth Versus Africa. Iloisena lisäuutisena Alille tiedelehti Science kertoo, ettei Grönlanti, vastoin Alin pelkoja, sulanutkaan Eem-interglasiaalin aikana vaikka silloin oli jopa viisi astetta nykyistä lämpimämpää. Jääkarhut liukastelivat silloinkin jäätiköillä, ja ennenkaikkea New York tulevaisuudessa siis tuskin hukkuu Grönlannin sulamisvesiin, kuten Al on esittänyt, vaikka se katastrofaalinen yli kahden asteen lämmönnousu tulisikin.

Näissä Keisarin tasavallan hienoissa lomasäissä on hyvää aikaa surffailla tietokoneen ääressä. Lukuvinkkeinä Pikkupoika tarjoaa The Great Global Warming Swindle- dokumentin tietopakettia linkkeineeen, Warren Meyerin kirjaa A Skeptical Layman's Guide to Anthropogenic Global Warming (hat tip: Samuli P) sekä toisella kotimaisella Magnus Hagelstamin kirjaa Miljörörelsen och FNs UNEP - Klimatalarmismen i perspektiv. Varsinaisena kesäjärkytyksenä Pikkupojan korviin on kantaunut villiä huhua, että Tasavaltaan olisi perusteilla ilmastokerettiläinen yhdistys... tästä lisää kun asia on ajankohtainen!

[Lisäys 12.7.: Piikkinä Puolueen tiedotuksen ytimessä toimiva Juha-Pekka Tikka hyökkää päivän Ilta-Totuudessa Puolueen ilmastototuutta vastaan kolumnissaan Lämmön puute (ainoastaan paperiversio), jossa mm. linkittää Pikkupojallekin entuudestaan tuntemattomaan Are there any signs of the socalled global warming in Helsinki, Finland, in 1829-2006?-tutkielmaan. Juha-Pekka lienee maailman uhanalaisin tikka ja onkin listattu ainoana yksilönä TundraTabloidsin "maailman lyhin lista"-sarjassa kilpailevaan Fair Journalist-kategoriaan. Niklas Herlin, ho-hoi, olisiko käyttöä yhdelle äärimmäisen harvinaisen lajin edustajalle?]

[Lisäys 12.7. (2): Swindlen ohjaajan erinomainen kolumni: Hostages to a hoax.]